keskiviikko 10. elokuuta 2011

Työuupumus

Radiossa puhuivat loman jälkeisestä työuupumuksesta. Kuuntelin oireluetteloa:

"Loma on ohi, mutta työhön palatessa väsyttää edelleen. Päivät venyvät, ja harrastukset jäävät. Työn sisältö tuntuu täysin turhalta."

Tajusin että ahaa! Sehän mua vaivaa!

Harrastukset ovat todelakin jääneet, tuntuu ettei aikaa ole enää mihinkään. Työ haittaa todella vakavasti vapaa-aikaa. Väsyttää, vaikka on nukkunut hyvin, ei huvita tehdä mitään, mutta silti pitäisi tehdä vaikka mitä. Onneksi tiedän miten tästä selviää...

Tämä oli myös melko mielenkiintoista:

"Uupunut saa sairauslomaa yleensä jonkin muun diagnosoitavan oireen, esimerkiksi särkyjen tai masennuksen perusteella. Jos lääkäri toteaa potilaallaan pelkän uupumuksen, ei työnantaja saa Kelalta korvausta sairauspäivärahasta, eikä työnantajan tarvitse maksaa loman ajalta palkkaa."

Tässä se taas tuli. Jos menee lääkäriin, ja haluaa ihan oikeasti saada jotain hoitoa, täytyy maksimoida kaikki oireet ja suurinpiirtein pyöriä lääkärin vastaanottohuoneen lattialla ulvoen tuskasta... Ja sitten saa tulehduskipulääkereseptin kouraansa.

tiistai 9. elokuuta 2011

Kesän hölkkäennätys

Tämänhetkinen hölkkäennätys on 70 minuuttia yhteen putkeen! Wohou! En osaa sanoa montako kilometriä siinä tuli, todnäk vähän alle 10km.

En silti ala treenata maratonia varten... Tämä ennätys riittää pitkäksi aikaa!

Nyt tarvis vähän motivaatiota aloittaa säännölliset kahvakuulatreenit. Jostain syystä tökkii.

Ja mitäs mitäs mitäs siellä Lontoossa oikein tapahtuu??? :-( Lontoo on toiseksi lempparipaikka ulkomailla. Miksi kukaan siellä haluais mellakoida?