Viimeinen päivä rillipäänä

Yli 20 vuoden rillipääura on päättymässä.

Kävin tänään silmälääkärin tarkastuksessa. Silmälääkäri teki todella perusteelliset esitutkimukset. Pupillit laajennettiin jollakin nesteellä, ja ne näyttävät vieläkin ihan hirveiltä! Näkö on hieman sumea, enkä kehtaa mennä ulos, ettei joku luule mun olevan aineissa.

Huomiselle on nyt sitten varattu LASIK-laserleikkaus. LASIK-tekniikassa silmän sarveiskalvoon "höylätään" 90-130 mikrometrin paksuinen läppä automaattisella mikrohöylällä. Kun läppä on tehty, se jätetään kannastaan kiinni ja käännetään syrjään. Tämän jälkeen sarveiskalvon läpän alla oleva kerros laseroidaan halutunlaiseksi ja läppä asetetaan takaisin entiselle paikalleen.

Sekä kosteuttavien että antibioottisten silmätippojen kanssa joutuu läträämään 3 kuukautta. Alussa tippoja täytyy laittaa jopa 8 kertaa päivässä. Toivon vain ettei silmistäni tule kovin kuivat ja valonarat.

Pari asiaa huolestuttaa nyt eniten. Ensinnäkin toimenpide itsessään. En ole ollenkaan huolissani siitä että onnistuuko leikkaus vai ei. Olen varma että se onnistuu ilman ongelmia ja luotan lääkärin ammattitaitoon. Jännitän vain sitä miltä toimenpide tulee tuntumaan, miltä läpän tekeminen tuntuu ja miltä esim. luomenlevittimet silmässä tuntuvat. Ennen toimenpidettä saa kyllä rauhoittavan lääkkeen, mutta oikeastaan jännitän myös sitä että miltä rauhoittava lääke tuntuu! En ole koskaan syönyt mitään psyykkeeseen vaikuttavaa lääkettä!

Toinen huolenaihe on se, että läppäleikkauksen jälkeen silmien hieromista täytyy muistaa välttää kaksi kuukautta. Jos silmää hieroo, läppä voi liikahtaa paikaltaan, joka aiheuttaa voimakasta roskan tunnetta ja näön sumentumista. Tulen todennäköisesti olemaan ylivarovainen sen asian kanssa.

Tämä aiheuttaa myös identiteettiongelman! Vaikka toisaalta on mahtavaa päästä silmälaseista eroon, niin toisaalta muutos pelottaa ihan hirveästi. Kai se olisi sama asia toisinkin päin, jos aikuisena joutuisi ottamaan lasit käyttöön. Laseista tulee osa minäkuvaa.

Nyt mun täytyy todennäköisesti korvata silmälasit aurinkolaseilla... Ja ne painaumat nenän sivuissa tulevat muistuttamaan rillipääelämästä vielä aika kauan!

Nyt ollaan jännän äärellä

Olen ollut rillipää ala-asteelta asti. Nyt rillipääaikakausi on ehkä loppumassa...

Muistan lukeneeni jo 90-luvun alussa silmien laserleikkauksista. Muistaakseni silloin ei vielä leikattu niin vahvasti miinuksen puolella olevia silmiä kuin minulla oli. Hintakin oli kova, joten mietin ettei laserleikkaus tule koskaan olemaan vaihtoehto minulle.

Lukiossa otin käyttöön piilolinssit, ja niiden kanssa pärjäsin hyvin silloin kun ei huvittanut olla rillipää. Opiskeluaikoina kokeilin yötäpäiväälinssejä, mutta ne eivät sopineet minulle silloin. Nyt n. 10 vuoden jälkeen kokeilin yötäpäiväälinssejä uudelleen. Nyt ne sopivat. Olin piilareilla reilun kuukauden, ja voi vitsit että oli masentavaa laittaa silmälasit päähän sen jälkeen! En olisi koskaan uskonut että 23:n rillipäävuoden jälkeen yhden kuukauden silmälasittomuus vaikuttaisi näin paljon! Kaikista ihaninta on kun voi maata sohvalla kyljellään pää tyynyyn nojaten ja katsoa leffoja... :-D Se on itsestäänselvää rillittömille, mutta rillipää ei voi maata kyljellään, ei ainakaan mukavasti!

Nyt olen sitten jo jonkin aikaa harkinnut vakavasti laserleikkausta. Niinkin vakavasti että kävin tänään hoitajan ennakkoarviossa. Lääkäri toki tutkii silmät vielä tarkemmin, mutta hoitaja sanoi että hänen tutkimuksensa mukaan laserleikkaus sopisi minulle. Huomenna siis aion soittaa ja varata ajan lääkärin tutukimukseen ja leikkaukseen! Aaargh!

Pelkään ihan horkassa. Mitä jos-kysymykset täyttää pään. Voinko minä kuulua niihin pariin prosenttiin joiden leikkaus jostain syystä epäonnistuu?

Nyt on kuitenkin elämäni tilaisuus tähän leikkaukseen. Olen saanut kannustusta sekä henkisesti että taloudellisesti. En kai voi jättää tilaisuutta käyttämättä? Mitä minulla on menetettävää? Rillit?

Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi

Olen viime aikoina mietiskellyt liikunnan vaikutuksesta mielialaan. Ilmassa on ollut ärtyneisyyttä, kiukkua, ketutusta. Kun ei osaa sanoa mistä ne johtuu, se aiheuttaa vaan entistä enemmän ärtyneisyyttä, kiukkua ja ketutusta. Hoksasin: en ole liikkunut säännöllisesti pariin viikkoon! Aloin muistella minkälaisia fiiliksia on silloin kun liikkuu säännöllisesti. Silloin ei ketuta, ei väsytä, ei kiukuta, ja asiat ärsyttääkin vähemmän.

Liikunnan vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin:
itsearvostus paranee
keskittymiskyky paranee
stressinsietokyky paranee
kontrollin tunne lisääntyyy
mieli tyhjenee/rentoutuu
hyväksyy itsensä paremmin/antaa itselleen anteeksi
masennus ja ahdistus vähenee

Ja nämä on tieteellisesti todistettu! Vaikka toki pyykkisiä vaikutuksia on huomattavasti vaikeampi tutkia ja todentaa kuin fyysisiä vaikutuksia. Mutta täytyy myöntää, että olen itsekin nämä kokenut. Sitä on jotenkin tyytyväisempi itseensä. En tiedä johtuuko se siitä ylpeydestä että on saanut perseensä ylös penkistä, vai siitä että peilikuva näyttää paremmalta, vai siitä että vyön voi kiristää tiukemmalle vai siitä että liikunta on saanut aivoissa oikeat mehut liikkeelle. Todennäköisesti all of the above.

Minkä takia sitten on niin vaikea aloittaa taas tauon jälkeen? Koska ärsyttää, kiukuttaa ja ketuttaa! Ei huvita lähteä salille! Ja näin noidankehä on valmis.

Kerron lähipäivinä miten irtauduin tästä noidankehästä. Jos irtaudun...

Juoksemisesta

Innostuin juoksemisesta kolme vuotta sitten. Nyt olen hurahtanut!

Jotain koukuttavaa siinä on. Nuorempana inhosin juoksemista, koulujen 1500m juoksutestit oli yhtä horroria. Nyt se menisi kevyesti. Täytyypä kokeilla joskus...

Tein taas yhden hölkkäennätyksen. 80min juoksua yhteen putkeen. Kilometrejä siinä kertyi vajaa 9km. Eli etenen melko hitaasti.

Koska hölkkäennätys tuli tehtyä näin alkukesästä, aion kesän aikana ottaa tavoitteeksi juoksutahdin nopeuttamisen. Aion myös monipuolistaa lenkkejä tekemällä pitkiä hitaita lenkkejä, nopeita lyhyitä lenkkejä ja intervalli/sprinttilenkkejä vuorotellen. Intervallien avulla aion yrittää saada juoksuun vähitellen lisää vauhtia.

Ostin uudet lenkkarit. Pronaatiotuet ja pelit ja vehkeet. Heti seuraavana päivänä luin lehdestä, miten pronaatiotuellisia kenkiä ei kannata käyttää jos ei ole selkeästi tarvetta. Pöljä! Olishan mun pitäny tää tajuta... Lohduttauduin sillä, että oleellisinta kenkien valinnassa oli se, että ne tuntui parhaimmilta. Treenaan sisätiloissa Feelmaxeilla, ja niissähän ei ole mitään tukea, joten jalkaterän lihakset saa treeniä siinä. Kiitos, nam, synninpäästö.

Juoksen yleensä Turun jokirannassa. Jokirannasta löytyy kaikenlaista kivaa yleensä kesäisin. Viikonloppuaamuisin rantanurmikoilla pyörii heräileviä bileihmisiä. Tai koko yön jaksaneita. Parhautta on kuitenkin erilaiset tilataideteokset ja tapahtumat. Ja uudet ravintolat! Nytkin Teatterisillan viereen oi ilmestynyt uusi baari ravintolalaivaan, AussieBar! Wohoo! Siitä tulee kesän vakkaripaikka! Tai miksei jo nyt...

Käytä raajojasi vielä kun voit

Myönnän. Olen ilkeä ihminen. Sattuipa yhtenä päivänä töissä, että eräs henkilö (erittäin ylipainoinen ja liikuntaa harrastamaton ihminen) jutteli kanssani hermoista, selkänikamista ja halvaantumisesta. Hän sanoi että neliraajahalvaus olisi kyllä kauheinta mitä hänelle voisi tapahtua. Ja toki olisihan se kauheaa kenelle vain. Mutta, mun teki niin paljon mieli sanoa:
"Miten neliraajahalvaus muka eroaa niin kovin paljon sun tämänhetkisestä elämästä? Joo, toki voit omin jaloin kävellä sohvalta jääkaapille ja takaisin, pääset omatoimisesti vessaan ja pystyt itse kampeamaan itsesi sänkyyn. Mutta siinäpä taitaakin olla kaikki mihin raajojasi käytät."

En toki sanonut näin, vaan sanoin että nii-in, kyllä täytyy olla onnellinen että on terveet raajat ja täytyy vaan käyttää niitä mahdollisimman paljon. Vink vink...

Jos sinulla on terveet raajat, käytä niitä! Liiku! Se saa sinut voimaan paremmin! Se saa sinut näyttämään paremmalta! On niin paljon erilaisia tapoja käyttää tätä kroppaa. Kokeile erilaisia lajeja, opettele uusia taitoja, paranna voimaasi ja kuntoasi, paranna terveyttäsi. Kaikki löytää varmasti lajin josta ihan oikeasti tykkää. Eikä edes haittaa vaikkei koskaan löytäisikään sitä yhtä ja ainutta lajia jota rakastaa. Voi sitä elämänsä käyttää kaikkien lajien kokeilemiseenkin. Sitten voi kuolinvuoteellaan todeta, että parasta lajia en löytänyt, mutta kokeilin ainakin kaikkea mahdollista! Ei sellainen varmasti huono elämä ollut...

Mieti kuinka paljon aikaa päivässä tai viikossa vietät television tai tietokoneen ääressä tai siivotessa. Mitä jos käyttäisit kaiken sen ajan liikkumiseen? Mitä luulet; tuntuisiko sinusta erilaiselta? Näyttäisitkö kenties erilaiselta?

Terveydestä on jauhettu iät ja ajat, samoin hyvästä kunnosta ja hyvästä olosta... Mutta loppujen lopuksi, eikö ihmisen suurin motivaattori liikkumiseen ole ulkonäkö? Me kaikki halutaan näyttää hyvältä. Etenkin alasti! ;-)

Joten käytä raajojasi että näyttäisit hyvältä alasti! Hiiteen terveys... :-D

Jumittaako niska?

Olen aina ollut hartiajännittäjä. Vielä muutama vuosi sitten aamun normaalitilanne oli se että heräsin niska kipeänä ja hartiat korvissa. Välillä niskahartia-seudun lihakset olivat niin kireät että kuvotti. Käytin tavallista tyynyä ja tavallista patjaa. Mieluummin pehmeää ja litteää tyynyä. Välillä yritin muotoilla tyynyn paremmin niskaa tukemaan, mutta yön aikan tyyny tietenkin menetti muotonsa eikä tukenut niskaa millään tavalla. Nukuin myös paljon vatsallani, niska kiertyneenä. Tein jo silloin fyysistä työtä, ja säännölliset hartiavenyttelyt oli ihan must. Ne kyllä lievittivät oireita jonkin verran.

Jossain vaiheessa tajusin ettei tämä ole normaalia. Aloin miettiä mitä voisin tehdä jatkuvalle niskajumitukselle. Toki olin tietoinen että tyynyn ja sängyn pitäisi olla laadukkaita ja hyviä, eikä niitä halvimpia. Me kuitenkin vietetään sängyssä kolmasosa elämästä.

Eräs tuttavani otti kerran puheeksi Tempur-tyynyt. Hän oli itse käyttänyt ja ollut tyytyväinen. Olin itsekin joskus kokeillut jotain muotonsa pitävää tyynyä, mutta koska se ei tuntunut hyvältä, annoin saman tuomion kaikille muotoilluille tyynyille.

Sain Tempur-tyynyn kokeilukäyttöön muutamaksi yöksi. Ensimmäisenä yönä en nukkunut kovin hyvin, koska tyyny tuntui niin oudolta. Tyyny oli vielä sen mallinen että selällään nukkuessa siinä ollaan keskellä ja kyljellään nukkuessa reunoilla. Lisäksi se tuntui niin kovalta! Muutaman yön jälkeen siihen kuitenkin tottui. Huomasin miten hyvältä se tuntui kun tyyny pysyi muodossaan, ja tuki niskaa koko yön. Päätin ostaa tyynyn.

Tästä on nyt kulunut kolmisen vuotta ja vasta viime aikoina olen tajunnut miten paljon Tempur-tyyny on helpottanut niskahartia-jännityksiä! En edes enää muista miltä se tuntui kun aamulla herätessä hartiat olivat korvissa. Niskajumeja ei vaan enää kerta kaikkiaan ole.

En ole kuljettanut Tempuria mukanani matkoilla tai yökylässä. Yksi tai kaksi yötä voi nukkua ihan hyvin tavallisellakin tyynyllä, ilman että vaivoja tulee. Jonkin aikaa sitten jouduin nukkumaan reilun viikon ilman Tempuria. Sitten vaivat jo tulivat! Niska jumitti, kallonpohja jumitti, hartiat kiristyivät, yläselkä kipeytyi. Tuli vanhat ajat mieleen...

Olen näköjään addiktoitunut myös Tempuriin. Se on hyvä addiktio! Ei haittaa yhtään. Voi sitä huonommistakin asioista olla riippuvainen tässä elämässä... Kuten esim. australialaisista nyloneista...

Suosittelen kokeilemaan! On hintansa arvoinen.

Vältä ähkyä!

Vältä hyvä ihminen ähkyä! Tämä on lähinnä note to self...

Parissa viikossa pöhötys/turvotus/pari ylimääräistä mukana pyörinyttä kiloa hävisivät kun olen syönyt melko askeettisesti. Olen siis ihan oikeasti tuntenut nälkää enkä ole nälkääni syönyt itseäni heti ihan täyteen. Nälkään ei kuole. Tai no kuolee joo, mutta se on asia erikseen. Pitkiä aikoja toki ei kannata olla nälässä koska kun itse tuntee nälkää myös lihakset ovat nälissään. Ja nälkäinen lihas ei kehity. Mutta kun sitä nälkää tuntee ja alkaa syömään, niin vähimpikin määrä ruokaa riittää. Ei tarvitse syödä itseään ähkyyn! Vältä ähkyä! Paha paha ähky!

Joskus luin jonkun artikkelin missä listattiin pitkän iän salaisuuksia. Perimät ja geenit ja blaa blaat toki vaikuttaa paljon, mutta artikkelissa mainittiin myös että pitkään eläneet ihmiset ovat tunteneet elämänsä aikana säännöllisesti nälkää ja kylmyyttä. Eli eivät ole syöneet itseään ähkyyn! Ihan mukavasti tuota kylmyyttäkin saa näillä leveysasteilla kokea...

Nyt kun ruokavalio on aika lailla kohdillaan (lähinnä "hyväkarppausta") voi keskittyä liikunnan säännöllistämiseen. Saapa sitä onneksi työkseenkin tehdä mutta eihän se riitä... Niinkuin yksi ryhmäläinen totesi pukuhuoneessa ennen tuntia: "Ei siellä hiki tule. Ne on ihan muita tunteja sitten missä hikoillaan..."

Työuupumus

Radiossa puhuivat loman jälkeisestä työuupumuksesta. Kuuntelin oireluetteloa:

"Loma on ohi, mutta työhön palatessa väsyttää edelleen. Päivät venyvät, ja harrastukset jäävät. Työn sisältö tuntuu täysin turhalta."

Tajusin että ahaa! Sehän mua vaivaa!

Harrastukset ovat todelakin jääneet, tuntuu ettei aikaa ole enää mihinkään. Työ haittaa todella vakavasti vapaa-aikaa. Väsyttää, vaikka on nukkunut hyvin, ei huvita tehdä mitään, mutta silti pitäisi tehdä vaikka mitä. Onneksi tiedän miten tästä selviää...

Tämä oli myös melko mielenkiintoista:

"Uupunut saa sairauslomaa yleensä jonkin muun diagnosoitavan oireen, esimerkiksi särkyjen tai masennuksen perusteella. Jos lääkäri toteaa potilaallaan pelkän uupumuksen, ei työnantaja saa Kelalta korvausta sairauspäivärahasta, eikä työnantajan tarvitse maksaa loman ajalta palkkaa."

Tässä se taas tuli. Jos menee lääkäriin, ja haluaa ihan oikeasti saada jotain hoitoa, täytyy maksimoida kaikki oireet ja suurinpiirtein pyöriä lääkärin vastaanottohuoneen lattialla ulvoen tuskasta... Ja sitten saa tulehduskipulääkereseptin kouraansa.

Hölkkäennätys!

Oon aina ollut tosi epäsäännöllinen liikkuja. Pari vuotta sitten iski golmengympingriisi ja aloin hölkätä! Aloitin juoksumatolla, "juoksin" yhteensä neljä (!) minuuttia ja yskin keuhkon kappaleita ulos.

Vähitellen minuuttimäärä juoksumatolla kasvoi huimaan 10 minuutin lukemaan, jonka jälkeen uskaltauduin ulos. Muistaakseni ulkona hölkkäsin yhteen putkeen ekalla kerralla 10-15 minuuttia. 15 min oli pitkään sellainen rajapyykki, jonka jälkeen oli pakko ryhtyä kävelemään. Koska kaiken liikunnan aloittaminen on hyvin psykologinen juttu, annoin itselleni luvan lopettaa juokseminen 15 minuutin kohdalla. Jos tuntui hyvältä, sai jatkaa, mutta jos ei tuntunut hyvältä, sai lopettaa. Tämä psyykkaus tehosi, ja vähitellen juoksumatka piteni parhaimmillaan 55 minuuttiin! Tämä siirtymä 4 minuutista 55 minuuttiin tapahtui siis n. 2-3 kuukauden aikana. Mulla oli sinä kesänä pitkä kesäloma, joten mulla oli aikaa käydä lenkillä lähes päivittäin. En juossut joka päivä, tein myös pitkiä kävelylenkkejä. Juoksin sinä vuonna marraskuuhun saakka, kunnes lumet tuli.

Sitten koitti viime vuoden kevät. Odotin kovasti lumien sulamista että pääsisin lenkille! Ja pöh, lumet suli mutta lenkipolun paljastuminen lumen alta ei tuonut mukanaan juoksuintoa. Hölkkäsin viime keväänä neljä kertaa. En tiedä mistä se innon lopahtaminen johtui. Ehkä mä mietin että kun mä juoksin niin paljon viime kesänä niin se riittääkin sitten koko loppuelämäksi! Huoh...

Viime kesä oli kyllä niin kuuma, että olis pitäny herätä tosi aikaisin aamulla että olis ollu tarpeeksi viileää lenkkeilyyn. Joten syytetään juoksuinnon lopahtamisesta viime kesän helteitä! Joo!

Jotain hyötyä viime kesästä oli; aloitin karppaamisen juhannuksesta 2010. Mutta siitä lisää joskus toiste.

Mutta nyt! Tänä keväänä olen hölkännyt nyt jo 5 kertaa. Okei, se on vähän himohölkkääjien mittapuulla, mutta suuri saavutus mulle! Nimittäin tänä aamuna tein kaikkien aikojen hölkkäennätyksen! Hölkkäsin yhteen putkeen 60min!!! Ja tuntui hyvältä! Ei ottanut lonkkiin, ei polviin, ei nilkkoihin. Keuhkotkin pysyi sisällä omilla paikoillaan. WOHOU!!! :-)

Toisaalta täytyy sanoa, että tästä ei pääse kuin alaspäin. Ensinnäkin siksi, että olen nyt yli 30v:na paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä. Silloin kävin kyllä jumpissa, mutta en juuri koskaan hölkännyt. Toinen syy on se, että mielestäni ihmisen fysiikkaa ei ole luotu pitkien matkojen juoksemista varten. Jotkut varmaan miettivät että mulla olis tavoitteena maraton. Ei ole! Mun mielestä maratonin tai muiden vastaavien pitkien matkojen juokseminen ei ole ihmiselle luonnollista. Paikat ei kestä, vaikka olisi treenannutkin. Eihän maratoonarit ole edes terveen näköisiä! Mietitäämpäs luolamiehiä aikojen alussa. He kävelivät pitkiä matkoja ruuan perässä, metsästäen ja keräillen, kunnes palasivat takaisin kotiin. Ihmiselle on kehittynyt hyvin taloudellinen kävelytyyli, kävellen jaksaa mennä vaikka kuinka pitkiä matkoja ja se on luonnollista liikkumista. Luolamiehet juoksivat vain kun tarve tuli, eli esim petoja pakoon. Juokseminen oli nopeaa ja melko lyhytkestoista. Lyhyiden matkojen juokseminen on siis mielestäni ihmiselle luonnollisempaa fysiikkaa ajatellen. Luolamiesten esimerkkiä kunnioittaen, hölkkään siis maksimissaan 60 minuutin pituisia matkoja! :-) Näin kunnioitan samalla myös mm. niveliäni.

Tavoitteenani on hölkätä 1-3 kertaa viikossa siihen asti että lumet tulee. Sitten jatkan kävellen sauvoilla tai ilman.

Tiedossa hikinen kesä! :-D