perjantai 27. heinäkuuta 2012

Lasik

Uusi elämä uusilla silmillä on alkanut!

Toimenpide meni hyvin. Pelkäsin ihan horkassa ja pakokauhun vallassa odotustilassa ennen toimenpiteen alkua. Pelko tuli aaltomaisesti, teki mieli juosta kirkuen ovesta ulos. Rauhoittava lääke alkoi haukotuttamaan ja huimaamaan, mitään muita vaikutuksia en huomannut.

Toimenpide itsessään ei juurikaan tuntunut miltään, koska silmiin laitettiin muistaakseni kolme kertaa puuduttavia tippoja. Tuijotin tiiviisti punaista pistettä, joka muuttui punaiseksi klöntiksi kun sarveiskalvoläppä käännettiin syrjään. Luomenlevittimet eivät tuntuneet miltään, kuin ei myöskään läpän tehnyt "poran terä". Pahin ja kivuliain vaihe oli se kun lääkäri repäisi kasvoilla olleen hygieenisen liimalapun irti! Tuntui kuin puolet naamasta ja kulmakarvoista olisi lähtenyt irti! :-D

Kun läppä laitettiin takaisin paikoilleen, silmään laitettiin paljon kosteutta ja lääkäri siveli läpän paikalleen välineellä joka muistutti sivellintä. Se tuntui jopa miellyttävältä. Sitten vielä suojaava piilolinssi silmään ja se oli siinä.

Heti leikkauksen jälkeen näöntarkastuksessa näkö oli jo ajokorttiin oikeuttavalla tasolla. Seuraavaan aamuun pidin muovisia suojaläpysköitä teipattuna silmien päällä ja sitten jälkitarkastuksen jälkeen ei enää tarvinnut murehtia muusta kuin siitä että muistaa laittaa kaikki silmätipat. Lisäksi pitää muistaa olla hieromatta silmiä.

Nyt pari päivää toimenpiteen jälkeen on jotenkin epätodellinen olo. Silmissä ei ole missään vaiheessa ollut punoitusta eikä särkyä. Ihan kuin mitään ei olisi tehty. En edes tajua näkeväni vielä ilman laseja ja piilareita. Tajuan ettei mulla ole laseja päässä, mutta en ehkä tajua ettei mulla ole piilareitakaan. Vasemman silmän näkö on hieman epätarkempi, mutta se todennäköisesti tasoittuu ajan kuluessa.

Valonarkuutta ei oikeastaan ole. Ulkona pidän kuitenkin aurinkolaseja lähinnä suojana ettei mitään roskia lennä silmiin ja koska UV-säteily voi hidastaa paranemista. Ostin kasarimuistoja herättävän hikipannan, ettei hiki valu silmiin treenatessa.

Näin muutaman päivän kokemuksella voin sanoa että ei mitään pahaa sanottavaa Lasik-laserleikkauksesta! Suosittelen kaikille jotka sitä vähänkään harkitsevat! Seeing is cool! :-D

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Viimeinen päivä rillipäänä

Yli 20 vuoden rillipääura on päättymässä.

Kävin tänään silmälääkärin tarkastuksessa. Silmälääkäri teki todella perusteelliset esitutkimukset. Pupillit laajennettiin jollakin nesteellä, ja ne näyttävät vieläkin ihan hirveiltä! Näkö on hieman sumea, enkä kehtaa mennä ulos, ettei joku luule mun olevan aineissa.

Huomiselle on nyt sitten varattu LASIK-laserleikkaus. LASIK-tekniikassa silmän sarveiskalvoon "höylätään" 90-130 mikrometrin paksuinen läppä automaattisella mikrohöylällä. Kun läppä on tehty, se jätetään kannastaan kiinni ja käännetään syrjään. Tämän jälkeen sarveiskalvon läpän alla oleva kerros laseroidaan halutunlaiseksi ja läppä asetetaan takaisin entiselle paikalleen.

Sekä kosteuttavien että antibioottisten silmätippojen kanssa joutuu läträämään 3 kuukautta. Alussa tippoja täytyy laittaa jopa 8 kertaa päivässä. Toivon vain ettei silmistäni tule kovin kuivat ja valonarat.

Pari asiaa huolestuttaa nyt eniten. Ensinnäkin toimenpide itsessään. En ole ollenkaan huolissani siitä että onnistuuko leikkaus vai ei. Olen varma että se onnistuu ilman ongelmia ja luotan lääkärin ammattitaitoon. Jännitän vain sitä miltä toimenpide tulee tuntumaan, miltä läpän tekeminen tuntuu ja miltä esim. luomenlevittimet silmässä tuntuvat. Ennen toimenpidettä saa kyllä rauhoittavan lääkkeen, mutta oikeastaan jännitän myös sitä että miltä rauhoittava lääke tuntuu! En ole koskaan syönyt mitään psyykkeeseen vaikuttavaa lääkettä!

Toinen huolenaihe on se, että läppäleikkauksen jälkeen silmien hieromista täytyy muistaa välttää kaksi kuukautta. Jos silmää hieroo, läppä voi liikahtaa paikaltaan, joka aiheuttaa voimakasta roskan tunnetta ja näön sumentumista. Tulen todennäköisesti olemaan ylivarovainen sen asian kanssa.

Tämä aiheuttaa myös identiteettiongelman! Vaikka toisaalta on mahtavaa päästä silmälaseista eroon, niin toisaalta muutos pelottaa ihan hirveästi. Kai se olisi sama asia toisinkin päin, jos aikuisena joutuisi ottamaan lasit käyttöön. Laseista tulee osa minäkuvaa.

Nyt mun täytyy todennäköisesti korvata silmälasit aurinkolaseilla... Ja ne painaumat nenän sivuissa tulevat muistuttamaan rillipääelämästä vielä aika kauan!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Nyt ollaan jännän äärellä

Olen ollut rillipää ala-asteelta asti. Nyt rillipääaikakausi on ehkä loppumassa...

Muistan lukeneeni jo 90-luvun alussa silmien laserleikkauksista. Muistaakseni silloin ei vielä leikattu niin vahvasti miinuksen puolella olevia silmiä kuin minulla oli. Hintakin oli kova, joten mietin ettei laserleikkaus tule koskaan olemaan vaihtoehto minulle.

Lukiossa otin käyttöön piilolinssit, ja niiden kanssa pärjäsin hyvin silloin kun ei huvittanut olla rillipää. Opiskeluaikoina kokeilin yötäpäiväälinssejä, mutta ne eivät sopineet minulle silloin. Nyt n. 10 vuoden jälkeen kokeilin yötäpäiväälinssejä uudelleen. Nyt ne sopivat. Olin piilareilla reilun kuukauden, ja voi vitsit että oli masentavaa laittaa silmälasit päähän sen jälkeen! En olisi koskaan uskonut että 23:n rillipäävuoden jälkeen yhden kuukauden silmälasittomuus vaikuttaisi näin paljon! Kaikista ihaninta on kun voi maata sohvalla kyljellään pää tyynyyn nojaten ja katsoa leffoja... :-D Se on itsestäänselvää rillittömille, mutta rillipää ei voi maata kyljellään, ei ainakaan mukavasti!

Nyt olen sitten jo jonkin aikaa harkinnut vakavasti laserleikkausta. Niinkin vakavasti että kävin tänään hoitajan ennakkoarviossa. Lääkäri toki tutkii silmät vielä tarkemmin, mutta hoitaja sanoi että hänen tutkimuksensa mukaan laserleikkaus sopisi minulle. Huomenna siis aion soittaa ja varata ajan lääkärin tutukimukseen ja leikkaukseen! Aaargh!

Pelkään ihan horkassa. Mitä jos-kysymykset täyttää pään. Voinko minä kuulua niihin pariin prosenttiin joiden leikkaus jostain syystä epäonnistuu?

Nyt on kuitenkin elämäni tilaisuus tähän leikkaukseen. Olen saanut kannustusta sekä henkisesti että taloudellisesti. En kai voi jättää tilaisuutta käyttämättä? Mitä minulla on menetettävää? Rillit?