lauantai 28. huhtikuuta 2012

Jumittaako niska?

Olen aina ollut hartiajännittäjä. Vielä muutama vuosi sitten aamun normaalitilanne oli se että heräsin niska kipeänä ja hartiat korvissa. Välillä niskahartia-seudun lihakset olivat niin kireät että kuvotti. Käytin tavallista tyynyä ja tavallista patjaa. Mieluummin pehmeää ja litteää tyynyä. Välillä yritin muotoilla tyynyn paremmin niskaa tukemaan, mutta yön aikan tyyny tietenkin menetti muotonsa eikä tukenut niskaa millään tavalla. Nukuin myös paljon vatsallani, niska kiertyneenä. Tein jo silloin fyysistä työtä, ja säännölliset hartiavenyttelyt oli ihan must. Ne kyllä lievittivät oireita jonkin verran.

Jossain vaiheessa tajusin ettei tämä ole normaalia. Aloin miettiä mitä voisin tehdä jatkuvalle niskajumitukselle. Toki olin tietoinen että tyynyn ja sängyn pitäisi olla laadukkaita ja hyviä, eikä niitä halvimpia. Me kuitenkin vietetään sängyssä kolmasosa elämästä.

Eräs tuttavani otti kerran puheeksi Tempur-tyynyt. Hän oli itse käyttänyt ja ollut tyytyväinen. Olin itsekin joskus kokeillut jotain muotonsa pitävää tyynyä, mutta koska se ei tuntunut hyvältä, annoin saman tuomion kaikille muotoilluille tyynyille.

Sain Tempur-tyynyn kokeilukäyttöön muutamaksi yöksi. Ensimmäisenä yönä en nukkunut kovin hyvin, koska tyyny tuntui niin oudolta. Tyyny oli vielä sen mallinen että selällään nukkuessa siinä ollaan keskellä ja kyljellään nukkuessa reunoilla. Lisäksi se tuntui niin kovalta! Muutaman yön jälkeen siihen kuitenkin tottui. Huomasin miten hyvältä se tuntui kun tyyny pysyi muodossaan, ja tuki niskaa koko yön. Päätin ostaa tyynyn.

Tästä on nyt kulunut kolmisen vuotta ja vasta viime aikoina olen tajunnut miten paljon Tempur-tyyny on helpottanut niskahartia-jännityksiä! En edes enää muista miltä se tuntui kun aamulla herätessä hartiat olivat korvissa. Niskajumeja ei vaan enää kerta kaikkiaan ole.

En ole kuljettanut Tempuria mukanani matkoilla tai yökylässä. Yksi tai kaksi yötä voi nukkua ihan hyvin tavallisellakin tyynyllä, ilman että vaivoja tulee. Jonkin aikaa sitten jouduin nukkumaan reilun viikon ilman Tempuria. Sitten vaivat jo tulivat! Niska jumitti, kallonpohja jumitti, hartiat kiristyivät, yläselkä kipeytyi. Tuli vanhat ajat mieleen...

Olen näköjään addiktoitunut myös Tempuriin. Se on hyvä addiktio! Ei haittaa yhtään. Voi sitä huonommistakin asioista olla riippuvainen tässä elämässä... Kuten esim. australialaisista nyloneista...

Suosittelen kokeilemaan! On hintansa arvoinen.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Black Milk Clothing! :-)

Olen addiktoitunut... Damn! Ei olis varaa! :-D




Black Milk Clothing on australialainen vaatefirma, joka valmistaa lähinnä nylonlegginsejä, mekkoja, hameita, uikkareita ja jonkin verran toppeja. Aivan ihania printtejä ja värejä! Sen lisäksi että vaatteet ovat tosi ihquja, erilaisia ja omalaatuisia, firman perustaja on vallan mainio persoona. Firman ja vaatteiden ympärille on muodostunut ikäänkuin kultti, jonka muodostaa vaatteita tilaavat, tai niihin koukkuun jääneet asiakkaat eli Black Milkin fanit. Firman omistaja kutsuu asiakkaita lempinimillä Peeps, Sharkies, Cute Girls, Bosses... ym! Black Milk on myös HYVIN aktiivisesti mukana sosiaalisissa medioissa päivittäin, esim Facebookissa. Käy katsomassa! Fanit lähettelevät itsestään kuvia uusissa vaatteissaan ja lähes kaikki kuvat julkaistaan, aina kohteliaiden kommenttien kera.

Firma itsessään vaikuttaa sekä yhteisölliseltä että tiedostavalta. Yhteisölliseltä mm. siinä mielessä että firman perustaja vaikuttaa tuntevan firman kaikki työntekijät henkilökohtaisesti, esim ompelijat. Facebook-sivuilla julkaistaan sillointällöin kuvia ompelimosta, leikkaamosta ja asiakaspalvelusta. Myös mallit näyttävät olevan samaa perhettä firman kanssa.

Black Milkin nettisivuilla mainitaan, että kaikki työ tehdään paikallisesti Australiassa ja esim. suurin osa kankaista tilataan paikallisilta tuottajilta.

Black Milkin fanit järjestävät fanitapaamisia eri puolilla maailmaa ja lähettelevät firmalle kuvia tapaamisista!

Firma on lähtenyt liikkeelle hyvin pienestä, Black Milkin syntytarina kerrotaan nettisivuilla. Tasaisin väliajoin (melko usein!) julkaistaa uusi kokoelma, joka usein myydään loppuun julkaisupäivän aikana. Viimeisin julkaisu tehtiin tänään, kokoelman nimi Hot Little Bosses 2. Linkki tähän kokoelmaan.

Tutustu ihmeessä! Vaikka tämä ei olekaan muotiblogi, joudun tätä vaatemerkkiä hehkuttamaan muutamasta syystä:
1. se on aussi! <3
2. se kannustaa tyttöjä ja naisia olemaan omia itseään
3. vaatteet ovat kauniita
4. vaatteet ovat laadukkaita
5. vaatteet on hinnoiteltu sopivasti ja hinnat perustellaan järkevästi
6. tuotanto on paikallista
7. firma on yhteisöllinen
8. firmalla on kasvot, samoin kuin työntekijöillä
9. firma kunnioittaa asiakkaitaan
10. toimitus on nopea! ;-) Vaatteet sujahtavat postiluukusta sisälle kirjekuoressa!
11. tilausvarmennus-sähköposti ja saatekirje paketissa ovat todella persoonalliset ja ajan kanssa ajatuksella kirjoitetut!

Itseltäni löytyvät jo Retro Gamer Leggins (yllä, kuvassa;aivan ihanat värit, tulee vain tuijoteltua omia jalkoja kokoajan...), Wallpaper White Dress(ihana printti), Muscles Leggins (ihanan karseat, näistä oli juttu Ilta-Sanomissa, anatomisesti oikeaoppiset!), Midnight Patchwork Leggins (hieman konservatiivisemmat käyttöleggarit)ja Butterfly Black Top (vaikutti hieman sähköiseltä kun pikaisesti kokeilin, toivottavasti korjaantuu).
Nyt olisi sitten tilauksessa Retro Gamer uikkarit! :-)

Nettisivuilla on myös seikkaperäiset ohjeet oikean koon löytämiseksi. Itse tilasin s-koon legginsit, ja nehän istuu kuin hansikkaat! Perfect fit! :-)

Olisi kiva kuulla mitä mieltä sinä olet Black Milkistä!