torstai 26. huhtikuuta 2012

Black Milk Clothing! :-)

Olen addiktoitunut... Damn! Ei olis varaa! :-D




Black Milk Clothing on australialainen vaatefirma, joka valmistaa lähinnä nylonlegginsejä, mekkoja, hameita, uikkareita ja jonkin verran toppeja. Aivan ihania printtejä ja värejä! Sen lisäksi että vaatteet ovat tosi ihquja, erilaisia ja omalaatuisia, firman perustaja on vallan mainio persoona. Firman ja vaatteiden ympärille on muodostunut ikäänkuin kultti, jonka muodostaa vaatteita tilaavat, tai niihin koukkuun jääneet asiakkaat eli Black Milkin fanit. Firman omistaja kutsuu asiakkaita lempinimillä Peeps, Sharkies, Cute Girls, Bosses... ym! Black Milk on myös HYVIN aktiivisesti mukana sosiaalisissa medioissa päivittäin, esim Facebookissa. Käy katsomassa! Fanit lähettelevät itsestään kuvia uusissa vaatteissaan ja lähes kaikki kuvat julkaistaan, aina kohteliaiden kommenttien kera.

Firma itsessään vaikuttaa sekä yhteisölliseltä että tiedostavalta. Yhteisölliseltä mm. siinä mielessä että firman perustaja vaikuttaa tuntevan firman kaikki työntekijät henkilökohtaisesti, esim ompelijat. Facebook-sivuilla julkaistaan sillointällöin kuvia ompelimosta, leikkaamosta ja asiakaspalvelusta. Myös mallit näyttävät olevan samaa perhettä firman kanssa.

Black Milkin nettisivuilla mainitaan, että kaikki työ tehdään paikallisesti Australiassa ja esim. suurin osa kankaista tilataan paikallisilta tuottajilta.

Black Milkin fanit järjestävät fanitapaamisia eri puolilla maailmaa ja lähettelevät firmalle kuvia tapaamisista!

Firma on lähtenyt liikkeelle hyvin pienestä, Black Milkin syntytarina kerrotaan nettisivuilla. Tasaisin väliajoin (melko usein!) julkaistaa uusi kokoelma, joka usein myydään loppuun julkaisupäivän aikana. Viimeisin julkaisu tehtiin tänään, kokoelman nimi Hot Little Bosses 2. Linkki tähän kokoelmaan.

Tutustu ihmeessä! Vaikka tämä ei olekaan muotiblogi, joudun tätä vaatemerkkiä hehkuttamaan muutamasta syystä:
1. se on aussi! <3
2. se kannustaa tyttöjä ja naisia olemaan omia itseään
3. vaatteet ovat kauniita
4. vaatteet ovat laadukkaita
5. vaatteet on hinnoiteltu sopivasti ja hinnat perustellaan järkevästi
6. tuotanto on paikallista
7. firma on yhteisöllinen
8. firmalla on kasvot, samoin kuin työntekijöillä
9. firma kunnioittaa asiakkaitaan
10. toimitus on nopea! ;-) Vaatteet sujahtavat postiluukusta sisälle kirjekuoressa!
11. tilausvarmennus-sähköposti ja saatekirje paketissa ovat todella persoonalliset ja ajan kanssa ajatuksella kirjoitetut!

Itseltäni löytyvät jo Retro Gamer Leggins (yllä, kuvassa;aivan ihanat värit, tulee vain tuijoteltua omia jalkoja kokoajan...), Wallpaper White Dress(ihana printti), Muscles Leggins (ihanan karseat, näistä oli juttu Ilta-Sanomissa, anatomisesti oikeaoppiset!), Midnight Patchwork Leggins (hieman konservatiivisemmat käyttöleggarit)ja Butterfly Black Top (vaikutti hieman sähköiseltä kun pikaisesti kokeilin, toivottavasti korjaantuu).
Nyt olisi sitten tilauksessa Retro Gamer uikkarit! :-)

Nettisivuilla on myös seikkaperäiset ohjeet oikean koon löytämiseksi. Itse tilasin s-koon legginsit, ja nehän istuu kuin hansikkaat! Perfect fit! :-)

Olisi kiva kuulla mitä mieltä sinä olet Black Milkistä!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

black milk on ihana! tilasin itelleni vasta ekat legarit sieltä (liquid silver) ja en malta odottaa! ainoo ongelma on, et tilasin s-koon pöksyt ja ny pelkään et ne on liian pussittavat mulle :S vaik oon 171 pitkä nii mul on aika kapeet koivet (reidet on pienemmät ku sivuilla ilmotettu xs koko), mut sit vyötärö, pohkeet ja lantio on kuitenkin reippaasti s:n kokosii. äää en kestä jos ne on liian isot!

Anonyymi kirjoitti...

nii ja lisänä tohon aikasempaan kommenttiini et oot varmaa eka suomalainen tapaamani sharkie! ;D

Glitter kirjoitti...

Hei! Nyt meitä on siis kaksi suomalaista Sharkieta! :-)
En usko että legginsit pussittavat. Itselläkään ei kaikki mitat osuneet kokotaulukon kanssa yksiin, ja hyvin ovat istuneet!
Muutaman päivän päästä Black Milkin nettisivuilla julkaistaan taas jotain uutta! :-)